Ompas aikaa edellisestä päivityksestä. Aika vaan kiirii kauheaa vauhtia eteenpäin. Pennut ovat kasvaneet valtavasti ja Vilma on ensimmäisenä lähtenyt jo uuteen kotiin. Kauhea ikävä on jo pikku Vilmistä. Luotan, että Niko ja Mari pitävät pikku ilopilleristä oikein hyvää huolta ja saan nähdä Vilman taas pian. Loput pennuista lentävät pesästä ensi viikolla. Kia lentää ihan oikeastikin, koska Ranskaan suuntaan pienen tytön tie vie.

Pennut on nyt rekisteröity, sirutettu ja eläinlääkäri on ne tarkastanut. Kaikki oli kunnossa kapeita alaleukoja lukuunottamatta. Nyt kaikki sormet ja tassut ristissä toivomme, että Veikan toinenkin kulkunen löytää tiensä sinne mihin kuuluukin .

Viime keskiviikkona pennelit kävivät pentutestistä. Pennuille tehtiin Janita Leinosen soveltama ja muokkaama versio Cambellin testistä, englantilaisten työkoirien testistä, tanskalaisesta pentutestistä ja opaskoirakoulun pentutestistä. Koko pentue oli kovin tasaista niinkuin arvelinkin. Kaikki olivat avoimia, rohkeita ja melko laumaansa sidoksissa olevia. Yksin olemiseen kiinnitettävä vielä enemmän huomioo. Räminäpurkkia taikka aukeavaa sateenvarjoa ei kahta sekunttia kauempaa ihmetelty, toimintakyky säilyi.  Palautuminen, koulutettavuus ja toimintakyky olivat kaikilla tosi hyvät. Testaaja kehui Vilman keskittymiskykyä ja toivoi, että pennulle annetaan mahdollisuus hyödyntää sitä. Vilma sekä Panda olivat kovin sosiaalisia ja leikkisiä, joka saattaa olla myös huono asia testaajan mukaan. Ainekset remmiräyhääjäksi on -ei sillä, että olisivat agressiivisia, vaan sillä että haluavat mennä leikkimään ja tutustumaan jokaiseen vastaantulijaan. Tähän asiaan kuulemma on kiinnitettävä paljon huomioo remmilenkkejä opetellessa. Nakki nenän eteen ja OHI!

Veikka, Kia ja Vilma ovat keskiarvonsa mukaan tälläisessä "ryhmässä":

Pentu on melko dominoiva ja itsevarma, mutta tasapainoinen. Ei suositella ensimmäiseksi koiraksi, eikä pieniä lapsia omistavaan perheeseen. Tarvitsee johdonmukaista koulutusta ja johtajuusharjoituksia. Erinomainen harrastus/ kisakoira.

Panda on rajatapaus. On tuon edellisen sekä tämän "ryhmän" rajalla:

Ns. "helppo koira". Sopii lapsiperheisiin ja myös ensimmäiseksi koiraksi ja harrastuskaveriksi.

Muut "ryhmät" ovat: Pentu on aggressiivinen, dominoiva ja röyhkeä , Alistuva koira ja Koira on epäsosiaalinen tai äärettömän ujo ja arka. Itse olen kaikin puolin pentueeseen todella tyytyväinen! Nyt on hauska seurata kuinka pennut kasvavat, muuttuvat ja oppivat uutta.

Eilen illalla käytiin katsastamassa tuo paikka missä olisi tarkoitus Pacoritaksen kesäpäivät pitää. Pennut olivat mukaan ja innoissaan juoksivat isojen koirien perässä järveen kahlailemaan. Saas nähdä minkälaisia vesipetoja näistä tulee. Pacoritas-päivistä laitan kutsun nyt lähipäivinä. Kutsut tulevat nyt vähän myöhässä kun on ollut pentujen kanssa kiireitä.

Viivin kanssa saimme vihdoista ja viimein agilityryhmästä paikan. Nyt on heti jäänyt jo 4 kertaa välistä Viivin juoksujen takia . Kotona ollaan keppejä reenailtu niin että ne menee jo ihan hyvin. Syksylle olisi taas luvassa ainakin yksi agiviikonloppu molempien koirien kanssa ja Amppu mukana myös.Amppu on saanut käydä emäntänsä kanssa agiharkoissa nyt viikoittain ja tyttö on osoittanut taitonsa reeneissä. Mielenkiinnolla odotamme mitä tästä parista tulee . Ampun veli Vennu oli läpäissyt myös agilityn pääsykokeet ja pääse nyt reenailemaan Wilman kanssa. Jes hyvä! Unto-poika ja Maija ovat hurahtaneet HAKUun ja tuntuu että metsässä pari viettää aikaa monta tuntia viikossa. Unton viralliset lonkka- ja kyynärkuvat tulivat kennelliitosta: lonkat A-A ja kyynärät 0-0 !! Hienoa!!

Seran kanssa ollaan päästy jo kunnolla ratsastelemaan ja jalkaa tuntuu kestävän. Uuden satulan osto tuli eteen, kun tamma on leventynyt huimasti puolen vuoden sisällä. Nyt on uusi satula löytynyt ja tamma liikkuu sillä kuin unelma. Valmennuksissa pyrimme tästä edes käymään joka viikko. Jos oma kantti kestää niin voisi osallistua joihinkin pikkukisoihin loppukesästä ;).

Tässä pennuista muutama kuva edellisiltä viikoilta:


Vilma ( Pacoritas Bambalina) 4vkoa



Panda (Pacoritas Bandanna) 4vkoa



Veikka-koalanpoikanen  (Pacoritas Banjo) 7vkoa



Kia (Pacoritas Beverly) 6,5 vkoa



Kia 6,5 vkoa



Vilma 6,5 vkoa




5 viimeistä kuvaa ottanut Niko Karhunen. Nikolle kiitos kuvista!


Videoita  löytyy Youtubista "kennelpacoritas" !!