Aika on kulunut kuin siivillä! Pennut kasvavat kovasti. Ollaan ulkoiltu päivittäin ja tutustuttu ulkoelämään esim. pyöräileviin lapsiin. Vieraita on käynyt lähes päivittäin ja niitä edelleenkin otetaan innolla vastaan! Kuvassa Veikan tuleva emäntä Enna leikkii pentujen kanssa. Koiravieraita on käynyt kaksin kappalein. Mingo on antanut luottavaisin mielin vieraiden koirien leikkiä pentujen kanssa ja Olka-yorkki sai viettää aikaa pentujen kanssa pentulaatikossa.

Kaikilla on hampaat jo puhjennut ja niitä käytetään jo melko ahkerasta etenkin varpaisiin ja housun lahkeisiin . Pennut on saanut matolääkkeet nyt kaksi kertaa ja kynnet on leikattu kolme kertaa. Kaikki toimenpiteet on sujunut ongelmitta tähän asti.

Vilman tulevat isäntä ja emäntä poikkesivat viikonloppuna kuvaamassa pentuja. Tässä kuvia ensimmäisestä seisottamiskerrasta


Tässä "Iita", nimi on muovautunut Vinku-Iitasta. Iita on nartuista isoin. Muuten mustalla tyttösellä on takajalkojen varpaat valkoiset.



Tässä komeilee uros nimeltään "Veikka". Veikka on kolmen tytön veikka sekä tulevaisuudessa siitä tulee Santtu-perron pikkuveikka.



Bandanna eli "Banda" vaikka väritys onkin koko musta. Banda oli syntyessään pentueen pienin.



Ja sitten on "Vilma" . Rakkaalle lapselle on tullut jo monta lempinimeä, esim Vilmis, Vilmari.


Kaikki kuvat Niko Karhunen

Videoita olisi sekä ulkoilusta että koiravierailuista. Laitan nettiin kunhan kerkiän.

Huomenna alkaa melkein neljän viikon loma!! Eli ei muuta kun lompsista vaan!